Venäjän ortodoksinen kirkko
1900-luvulla

1900-luvun alussa ortodoksisen kirkon asema Venäjällä oli hyvä ja vakaa. Luostareita oli tuhansittain, munkkeja ja pappeja kymmeniä tuhansia. Ortodoksinen kirkko oli ylivoimaisesti valtion suurin uskontokunta.

Valtion ja kirkon välit olivat hyvät: tsaari tuki kirkkoa ja kirkoissa rukoiltiin tsaariperheen ja valtion puolesta. Venäjän tsaari oli kirkon ylin pää (Bysantista omaksuttu malli oli yhä voimassa). Ortodoksipiispat ja -papit vihkivät käyttöön kaikki julkiset hankkeet rautateistä sotalaivoihin.
Venäjä oli "pyhä Venäjä".

Lokakuun vallankumouksessa 1917 valtaan nousivat V. I. Leninin (1870-1924) (linkki Wikipediaan) johdolla kommunistit, joille uskonto oli paha ja takapajuinen asia. Kommunismin aatteellisen isän Karl Marxin mukaan uskonto oli "kansan oopiumia", eli huumetta.

Vuonna 1918 tammikuussa 21. julkaistiin säädös kirkon ja kommunistisen valtion erosta  (valtion virallinen nimi oli silloin Rossiiskaja Sovetskaja Federativnaja Sotsialistichekaja Respublika eli RSFSR).

Sisällissodan aikana 1918 (kesä) - 1921 (maaliskuu) kirkkoa ei systemaattisesti vainottu - se ainoastaan riisuttiin omaisuudesta ja se työnnettiin yhteiskunnan marginaaliin. Kuitenkin pappien ja uskonnollisten järjestöjen poliittinen toiminta ja etenkin ns. "vastavallankumouksellinen toiminta" yritettiin tuhota. Esim. Lenin puhuu vuonna 1918 tarpeesta "hirttää papit ja kulakit" Penzan alueella. Sisällisodan aikana kysymys uskonnosta oli vähemmän tärkeä. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä, että sopivissa tilaisuuksissa papit saivat kyytiä satunnaisen ja paikallisen terrorin kourissa.

Kommunistinen valtio aloitti välienselvittelyn kirkon kanssa sisällisodan jälkeen vuosina 1922-1923, jolloin Trotski masinoi konfliktin kirkon kanssa: Nuorelta neuvostovallalta loppuivat nimittäin rahat ja vuonna 1921 oli Volgan alueella nälänhätä. Nälkäisille pyrittiin saamaan ruokaa ja myös ortodoksinen kirkko auttoi.

Trotskin johtama salainen ns. uskontokomissio suunnitteli kiristävänsä tilannetta ja provosoi lisää. Kirkolta vaadittiin myös ehtoollisessa käytettävät astiat, jotka ortodoksisen uskon mukaan olivat pyhitetyt. Syntyneet mellakat kukistettiin ja nälkäisten auttamisen tekosyyn nojalla pappeja alettiin pidättämään. Myös kirkon johtaja patriarkka Tihon pidätettiin.

Tässä Trotskin johtamassa systemaattisessa operaatiossa kirkko yritettiin tuhota myös sisältä päin (ns. Zhivaja Zerkov). Zhivaja Zerkov eli "Elävä kirkko"-liike oli joukko nuoria ortodoksipappeja ja kirkon radikaaleja, jotka halusivat olla lojaaleja neuvostovallalle. Neuvostovalta taas käytti näitä hyväkseen tuhotakseen kirkon.

Kirkolle koittivat vaikeat ajat: kirkkoja ja luostareita otettiin valtiolle tai tuhottiin. Piispoja, pappeja ja munkkeja syytettiin - aiheellisesti tai aiheettomasti - vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Heitä teloitettiin tai karkotettiin Siperiaan. "Mitä enemmän pappeja eliminoimme, sitä parempi", kirjoitti Lenin. Kaikki julkinen uskonnonharjoitus kiellettiin. Kirkoista tehtiin elokuvateattereita, upseerikerhoja, tanssisaleja, viljavarastoja, sikaloita, navettoja... Syrjäisistä luostareista tehtiin vanki- ja keskitysleirejä (esim. Solovetskin saarelle).

Systemaattinen kirkonvastainen operaatio kesti kuitenkin vain vuoteen 1923 saakka, jolloin Trotskin vaikutusvalta alkoi laskea - Lenin oli silloin jo sairaana (1922-1924).

Ns. uskonnollinen NEP (=vapautuminen, moniarvoisuus) alkoi vuonna 1923. Syynä oli se, että talonpojat olivat uskonnollisia ja heitä ei haluttu häiritä. Viljan tuottamista ei haluttu vaarantaa.

Pahin vaino oli Neuvostoliitossa Stalinin aikana 1930-luvulla. Esim. Moskovan Kremlin suuri Kristus Vapahtajan -kirkko tuhottiin räjäyttämällä vuonna 1931.

Lenin-museon johtajan Aimo Minkkisen kommentti Leninin ajatuksista

Kun Natsi-Saksa hyökkäsi 1941 Neuvostoliittoon, myös kirkko asettui kommunistisen valtion rinnalle taistelemaan vihollista vastaan. Papit siunasivat jälleen rintamalle lähtevät joukot ja aseet ja kirkko keräsi varoja lentokoneiden ja panssarivaunujen hankkimista varten.
Kirkkoon kohdistunut vaino lieveni selvästi.

Pääsihteeri Gorbatsovin aikana 1980-luvun loppupuolella kirkon vaino lopetettiin. Kirkkorakennuksia ja luostareita palautettiin kirkolle ja nähtiin valtion päämiehen Gorbatsovin kättelevän patriarkkaa.

Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa. Venäjällä ortodoksisen kirkon asema nousi selvästi. Monet puhuivat uudestaan "Pyhästä Venäjästä". Stalinin aikana vuonna 1931 räjäytetty Moskovan Kremlin suuri Kristus Vapahtajan -kirkko rakennettiin uudestaan.

Toisaalta suhteet entisen Neuvostoliiton aikaisiin, nyt itsenäistyneiden maiden ortodoksisiin kirkkoihin heikkenivät. Esimerkiksi Virossa osa seurakunnista haluaa olla hengellisesti Konstantinopolin patriarkan alaisia, mutta osa haluaa pysyä Moskovan patriarkan alaisina.