1800-luku – kirkon itsenäistymisen ja herätysliikkeiden aika Suomessa

Valtio vaihtuu – kirkon hallinto muuttuu

1800-luvun alussa Suomi liittyi Venäjään niin sanotun Suomen sodan jälkeen. Luterilaisuus jatkui kuitenkin Suomen vallitsevana kirkkokuntana. Venäjällä oli suurimpana kirkkokuntana ortodoksisuus, mutta Venäjän keisari tsaari Aleksanteri I ei halunnut pakottaa suomalaisia vaihtamaan kirkkokuntaa. Hän nimittäin arvosti luterilaisuutta ja siihen liittyvää työteliäisyyden perinnettä.

Suomessa luterilaisuudella oli yhä valtiokirkon asema, joten nyt oli ajauduttu outoon tilanteeseen: Suomen ev.lut.  (= evankelis-luterilaisen)  kirkon johtajana oli ortodoksi  (Venäjän keisari siis)!
Koska tilanne oli outo, luterilaisessa kirkossa pyrittiin saamaan itsenäisyyttä suhteessa valtioon. Tämä toteutui 1869, kun ns. Schaumanin kirkkolaki tuli voimaan.

Uudessa vuoden 1869 kirkkolaissa ev.lut. kirkko sai itsehallinnon eli sai oikeuden päättää omista asioistaan. Kirkon asioista alkoi päättää kirkolliskokous, jossa olivat piispat, mutta myös muita pappeja sekä maallikoita  (maallikko=ei-pappi, eli ihminen, joka ei ole pappi).

Herätysliikkeet maallikkoliikkeinä

1800-luvulla Suomen ev.lut. kirkossa syntyi ja vaikutti monia herätysliikkeitä. Ne olivat voimakkaita maallikkoliikkeitä, eli maallikot toimivat niissä aktiivisesti ja voimakkaasti. Monen herätysliikkeen perustaja ja johtaja oli kuitenkin pappi, kuten seuraavissa tapauksissa:

• rukoilevaisuus – pastori Abraham Achrenius  (Länsi-Suomen rukoilevaisuus).
  Toisaalta Länsi-Suomessa syntyneen kansanherätyksen aloitti tavallinen paimentyttö Liisa Erkintytär. Tästä kansanherätyksestä muovautui myöhemmin rukoilevaisuus.
• evankelisuus – pastori Fredrik Gabriel Hedberg
• lestadiolaisuus – pastori Lars Levi Laestadius

Herätysliikkeiden perustajista ja johtajista oli vain yksi maallikko eli muu kuin pappi. Tämä liike oli

• herännäisyys - talonpoika Paavo Ruotsalainen.

Paavo Ruotsalainen seurapenkissä

Paavo Ruotsalainen, nilsiäläinen talonpoika, sai ratkaisevan vaikutuksen henkilökohtaiseen uskon ymmärtämiseen ja mielenrauhaan toiselta maallikolta, jyväskyläläiseltä seppä Högmanilta.

Lestadiolaisuudessakin maallikkojen merkitys tulee hyvin esille kahdella tavalla. Ensiksi L.L. Laestadius sai ratkaisevan sysäyksen henkilökohtaiseen uskon ymmärtämiseen oppimattomalta kansantytöltä, ns. ”Lapin Marialta”. Toiseksi Laestadiuksen kuoleman jälkeen herätysliikkeen johtoon astui koulumestari Juhani Raattama.

Pohjoisen herätysliike lestadiolaisuus syntyi Ruotsin puolella ja sen perustaja ja johtaja Lars Levi Laestadius ei tietääksemme edes käynyt koskaan Suomessa. Lestadiolaisuus tuki Suomessa lopulta kuitenkin laajemmaksi kuin synnyinmaassaan Ruotsissa.

Herätysliikkeet muuttavat Suomea

Hengellinen herätys muutti yleensä pitäjien ja kylien ilmettä. Viina oli usein ihmisten ja varsinkin miesten suuri ongelma ja vaikeuksien lähde. Herätysliikkeet eivät hyväksyneet ryyppäämistä ja juoppoutta ja osa niistä vaati jopa täyttä raittiutta (näin erityisesti lestadiolaisuus ja rukoilevaisuus).

Ryyppäämisen tilalle nousi muita, kehittäviä asioita. Ihmisten sivistystaso nousi, kun herätykseen tulleiden tuvissa alettiin lukea Raamattua sekä hengellisiä kirjoja ja lehtiä. Sosiaaliset suhteet paranivat, kun herätykseen tulleet kohtasivat toisiaan seuroissa.

Toisaalta herätysliikkeet loivat myös uusia raja-aitoja. Ensinnäkin syntyi ero uskovien ja ei-uskovien välillä, koska tätä rajaa pidettiin usein tiukkana. Toiseksi uskovaiset jakoi se, mihin herätysliikkeeseen kuuluttiin. Eri herätysliikkeet eivät yleensä hyväksyneet toistensa uskonkorostuksia.

Esimerkiksi herännäisyyden johtaja talonpoika Paavo Ruotsalainen ja Itä-Suomen rukoilevaisuuden johtaja pastori Henrik Renqvist ajautuivat kiistaan uskonkysymyksissä. Paavo Ruotsalainen ei hyväksynyt rukoilevaisten tapaa rukoilla polvillaan eikä heidän tiukkaa suhdettaan alkoholiin. Ruotsalainen piti tällaisia tiukkoja ulkonaisia muotoja turhana ja vääränä oman itsen korostamisena. Henrik Renqvist puolestaan ei hyväksynyt Paavo Ruotsalaisen suvaitsevaisuutta alkoholin suhteen, vaan vaati täyttä raittiutta.

Uusia ajatuksia saapuu

Suomeen tuli 1800-luvulla uusia aatteita, jotka muuttivat maatamme.

Liberalismi  (liber=vapaa, latinaa)  vaati lisää vapauksia. Tulilinjalla oli usein kirkko, koska kirkossakäynti ja ehtoollisella käynti olivat yhä pakollisia. Ainoat Suomessa 1800-luvun alussa ja keskivaiheilla hyväksytyt kirkkokunnat olivat luterilainen ja ortodoksinen.

Toinen Suomeen 1800-luvulla tullut aate oli kansallisuusaate eli nationalismi  (nation=kansakunta, englantia). Se vaati Suomen itsenäistymistä Venäjästä. Kansallisuusaate oli ev.lut. kirkolle sikäli hankala asia, että luterilaisuuteen on aina kuulunut hallitsijan kunnioitus. Ja olihan Suomen ev.lut. kirkon johtaja Venäjän tsaari!  (Suomessa oli vielä valtiokirkkojärjestelmä).  Toisaalta kansallisuusaate arvosti suuresti luterilaista kirkkoa kansan yhtenäisyyden vaalijana.

Koneiden, varsinkin höyrykoneen, keksiminen johti teollistumiseen.
Teollisuustyöväestön parissa alkoi sosialistinen työväenliike saada kannatusta.
Kuvassa kuulamoottori.

1800-luvulla Suomi muuttui paljon sikälikin, että kaupungit kasvoivat voimakkaasti  (kaupungistuminen)  ja niiden tehtaiden työväeksi muutti paljon ihmisiä maalta. Syntyi uusi yhteiskuntaluokka, teollisuustyöväestö. Monet tämän uuden ryhmän ihmisistä ottivat innolla vastaan kolmannen Suomeen 1800-luvulla tulleen aatteen: sosialismin  (sosialisoida=ottaa yhteisomistukseen).

Saksalaiset Karl Marx ja Friedrich Engels vaativat 1848 Kommunistisessa manifestissa  (manifesti=julkilausuma), että kaikkien maailman sorrettujen työläisten tuli yhdistyä taisteluun heitä sortavia kapitalisteja (mm. tehtaanomistajia), aatelisia ja kuninkaallisia vastaan. Marxin mielestä myös kirkot ja uskonnot toimivat työväenluokkaa vastaan opettaessaan, että kansan tulee suostua hallitsijan ja hallintokoneiston valtaan.

Kaupungistuneessa Suomessa kirkko oli liian vanhoillinen ja hidas uusien haasteiden edessä. Näihin haasteisiin vastasi neljäs Suomeen tullut uutuus. Englannista saapui maahamme yhdistysmuotoinen kristillisyys. Uusia työtapoja, kuten lähetystyötä, raamattutyötä, pyhäkoulutyötä jne. varten perustettiin yhdistyksiä, joiden johdossa oli sekä maallikoita että pappeja. Aktiiviset asiasta kiinnostuneet ihmiset pystyivät vastaamaan uusiin haasteisiin, jotka varsinkin kaupungistuminen oli tuonut Suomeen. Kirkko oli paljolti tottunut elämään maaseutuympäristössä ja sen työtavat sopivat paremmin sinne.

Teksti: Timo Muola
Kuvat: Timo Muola
Nettisivun teko: Timo Muola

TAKAISIN USKONTO SUOMESSA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE

TAKAISIN USKONTO SUOMESSA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE