Pyhät
tilat ja kirkkorakennukset
Kirkosta käytetään usein nimikettä Jumalan huone tai Herran temppeli. Kristinuskon alkuaikoina kirkkona oli useimmiten tavallinen koti. Ainoa välttämätön sisustus oli ehtoollispöytä.
Alttarista eli ehtoollispöydästä tuli sittemmin kirkon pyhin paikka, koska siinä nautittiin pyhä ateria, Kristuksen ruumis ja veri. Juuri alttareiden alle on alle on usein haudattu myös pyhimyksiä (esim. marttyyreitä). ENSIMMÄISET KIRKOT Kristillisen kirkkorakennuksen esikuvat ovat juutalaisessa ja osin
myös antiikin kulttuurissa. HAUTAKIRKOT Antiikin kulttuuri korosti hautaa pyhänä paikkana. Myös kristityt kokoontuivat marttyyrien haudoille, jotka olivat ulkona tai katakombeissa, viettämään rakkauden ateriaa. Vähitellen näiden hautojen suojaksi rakennettiin kirkkoja. Kirkon pyhäksi julistamien ihmisten jäännöksiä voitiin siirtää myös muualle rakennettuihin tärkeisiin kirkkoihin. Ajatus kirkkotilasta Jumalalle erityisesti pyhitettynä paikkana kehittyi
vähitellen SUURTEN KIRKKOJEN RAKENTAMINEN ALKAA Antiikin yleisen kulttuuriperinteen vaikutus kirkkorakennukseen korostui
Lännessä yleistyi pitkänomainen basilikakirkko, josta muodostui länsimaisen pitkäkirkon esikuva meidän päiviimme asti. Basilikan keskeinen tila oli pitkänomainen halli, jonka pylväsrivistöt jakoivat tavallisesti kolmeen osaan. Basilika oli alunperin yleinen roomalainen yleisten tilojen malli. Esimerkiksi kauppa- ja torihallit olivat basilikoja. Basilikasta tuli ensimmäinen kirkkorakennusmuoto. Kuvassa olevaa Pyhän Paavalin basilikaa alettiin rakentaa keisari Teodosiuksen aikana BYSANTTILAINEN KESKEISKIRKKO IDÄSSÄ Idässä yleisimmäksi kirkkorakennustyyliksi tuli
bysanttilainen keskeiskirkko.
Sen pohjakaava oli kreikkalaisen, tasavartisen ristin muotoinen
ja keskellä oli korkealle kohoava pyöreä kupoli.
Valtavan keskeiskupolin mosaiikkien keskushahmona oli bysanttilainen Kristus-hahmo.
Tämän tyylin mahtavin edustaja on Konstantinopolin Hagia Sofia
Ortodoksinen kirkko Ortodoksisen kirkon tunnistaa helposti torneistaan ja liekkikupoleistaan, jotka kuvaavat
Pyhän Hengen liekkejä Romaaninen tyyli sai alkunsa 900-luvulla Länsi-Euroopassa.
Kirkot olivat paksuseinäisiä, jyhkeitä ja linnamaisia. Osasyy linnamaiseen
rakennustapaan oli ehkä
Speyerin katedraali - upea romaaninen kirkko. 1200-luvulla gotiikka syrjäytti Keski-Euroopassa romaanisen tyylin. Goottilaiset kirkot pyrkivät voimakkaasti ylöspäin. Seinät olivat ohuita ja niissä oli suuria lasimaalauksia. Näin oli mahdollista rakentaa, koska katon ja seinien painoa oli opittu jakamaan kirkon ulkopuolisin ruoteiden avulla. Kaaret olivat suippokaaria ja korostivat siten nekin keveyttä ja ylöspäin suuntautumista. Gotiikan kirkoissa oli mystinen ja harras tunnelma. Korkeissa holvikaareissa kaikuivat keskiajalla gregoriaaniset hymnit, ja lasimaalauksin koristelluista suurista ikkunoista säteili taivaallista valoa. Kuuluisia goottilaiset kirkkoja ovat Pariisin Notre Dame sekä Chartresin ja Amiensin katedraalit Ranskassa.
Notre Damen katedraali - mahtava goottilainen kirkko Goottilainen Erfurtin tuomiokirkko vasemmalla. Keskiajalla kirkon ympärille alkoi kehittyä monia yhteiskuntaelämän toimintoja kuten koulutusta, sairaanhoitoa, köyhäinapua ja tiedonvälitystä. Tiede ja taide olivat myöskin kirkon tukena ja sen palveluksessa. Kirkosta tuli kulttuurimaiseman keskipiste. Keskiajan mahtavien tuomiokirkkojen siluetit kaupunkien yllä kuvastivat kirkon asemaa yhteiskunnassa. Kaupunkien asukkaat, aateliset ja porvarit lahjoittivat usein mielellään rahaa komeiden kirkkojen rakentamiseen, koska mahtava kirkko kuvasti samalla koko kaupungin mahtia. Toisaalta iso ja komea kirkko pyhäinjäännöksineen toi kaupunkiin myös matkustajia ja pyhiinvaeltajia. Renessanssiajan Italiassa gotiikkaa pidettiin barbaarisena luomuksena. Siellä rakennettiin kirkkoja, jotka varustettiin antiikin mallin mukaan pilarein, kupolein ja päätykolmioin. Kuuluisin renessanssikirkko on Rooman Pietarinkirkko. 1600-1700-luvuilla sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa rakennettiin kultauksin ja värikkäin maalauksin koristettuja massiivisia barokkikirkkoja. Ne ovat niin koristeltuja, että rauhalliseen tunnelmaan tottunutta suomalaista voi jopa ruveta ahdistamaan. Koristeita ja voimakkaita maalauksia on joka paikassa. 1800-luvulla jäljiteltiin edellisten vuosisatojen tyylejä
JUGEND JA KANSALLISROMANTIIKKA 1800- ja 1900-luvun vaihteen tienoilla arkkitehdit alkoivat vastustaa kaavamaista jäljittelyä. Haluttiin käyttää hyväksi uuden rakennustekniikan, metallin, betonin ja lasin käytön monia rakenteellisia ratkaisuja. Syntyi jugend-tyyli, jota Suomessa edustaa kansallisromantiikka (esim. Tampereen tuomiokirkko). 1930-luvulla korostui kirkon käyttökelpoisuuden vaatimus. Funktionalismissa pantiin pääpaino sille, että rakennustapa ja tyyli laantuivat materiaaleihin ja että lopputulos palveli kirkon tarkoitusta. Rakenteet suunniteltiin pelkistetyiksi. Kirkko oli usein puhdaspiirteinen ja selkeä sekä väriltään valkoinen tai vaalea. Tyylin merkittävin nimi oli Le Corbusier. Myös Alvar Aallon Vuoksenniskan kirkko on kauden erinomainen edustaja. 1950-luvulla syntyivät ensimmäiset sellaiset kirkkorakennukset, joissa nykytaiteen osuus näkyy selvänä (esim: Vencen kappeli). Viime vuosina uusissa kirkoissa ovat yleistyneet lasi-ja seinämaalaukset. Myös moderneja veistoksia käytetään runsaasti. Teksti:Elina Ahola ja Timo Muola TAKAISIN KIRKKOHISTORIA-SIVULLE
|