Paavalin elämä

Tämän sivun tiedot perustuvat Apostolien tekojen tietoihin. Luukas kirjoitti Apostolien teot joitain vuosikymmeniä Paavalin kuoleman jälkeen.

Paavali syntyi Vähässä-Aasiassa, (nykyisessä Turkissa) sijaitsevassa Tarsoksen kaupungissa. Juutalaiselta nimeltään hän oli Saul. Paavalin tarkkaa syntymäikaa ei voida määrittää, mutta sen on täytynyt tapahtua ensimmäisellä vuosikymmenellä jKr. Sen sijaan hänen toimintansa historialliset merkkipaalut voidaan asettaa kohdalleen suhteellisen tarkasti. Hänen vanhempansa olivat juutalaisia Benjaminin heimosta, mutta he olivat Rooman kansalaisia. Uskonnolliselta katsomukseltaan Paavalin perhe lukeutui farisealaisuuteen ja noudatti lakia tarkasti. Perhe oli ilmeisesti myös erittäin varakas.

Vartuttuaan Paavali siirtyi Jerusalemiin opiskelemaan juutalaisuutta. Hänen opettajanaan toimi kuuluisa rabbi Gamaliel I Vanhempi. Hän valmistui rabbiksi eli juutalaisuuden opettajaksi. Hän lienee ollut myös Synedrionin eli juutalaisten suuren neuvoston jäsen, koskapa hän kertoo äänestäneensä kristittyjen vainoamisen puolesta. Tämä on ainut paikka, jossa hän olisi voinut toimia näin. Paavalin tunsi olevansa Jumalan asialla vainotessaan kristittyjä, sillä hänestä kristityt uhkasivat juutalaisen uskon syvimpiä perusteita.

Paavalin kristinuskoon kääntymisen uskotaan tapahtuneen n. vuonna 36 jKr. Matkalla Damaskokseen hän näki yllättäen näyn, jossa taivaaseen astunut Kristus ilmestyi hänelle. Raamattu kertoo tapahtumasta näin.

"Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi:"Herra kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla mitä sinun on tehtävä."

Saulin matkatoverit seisoivat sanattomina. He kuulivat äänen mutta eivät havainneet ketään. Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.

Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: "Ananias!" "Tässä olen, Herra", hän vastasi. Herra sanoi: "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin." Ananias vastasi: "Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamina vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi." Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden."

Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi:" Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut –Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeilleen, ja hänet kastettiin. Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui."       (Apt.9:3-9:19)

Kokemukset Damaskon tiellä ja Damaskossa muuttivat Paavalin koko elämän. Paavalista tuli varhaisen kristikunnan tärkein lähetystyön tekijä. Paavali halusi julistaa Damaskoksessa kokemaansa ihmettä kaikille, ennen kaikkea kuitenkin pakanoille eli ei-juutalaisille. Hän toteutti kutsumustaan tekemällä pitkiä matkoja alueille, joilla Kristuksesta ei ollut vielä kuultu. Paavalin tekemistä matkoista kolmesta on tarkimmat tiedot, jotka on koottu Apostolien tekoihin. Paavali teki Antiokiasta käsin useita lähetysmatkoja Vähään-Aasiaan, Makedoniaan ja Kreikkaan.

Näillä matkoillaan hän perusti useita uusia seurakuntia, joihin hän piti yhteyttä käymällä niiden kanssa kirjeenvaihtoa. Siitä on säilynyt Roomalaiskirje, kaksi kirjettä korinttilaisille, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, kirje tessalonikalaisille sekä yksityiskirje Filemonille.

Kolossalaiskirjettä, Efesolaiskirjettä, toista tessalonikalaiskirjettä ja ns. paimenkirjeitä (kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle) ei pidetä nykyisessä muodossaan aitoina Paavalin kirjeinä. Niiden pohjalla voi olla aitoja Paavalin kirjeitä, mutta Paavalin oppilaat ovat muotoilleet niitä. Ne kertovat seurakunnan olevan tilanteessa, joka vallitsi vasta melko paljon Paavalin kuoleman jälkeen.

Paavalin kirjeet sisältävät säännöllisesti opillis-periaatteellisen osan ja käytäntöön suuntautuvan eettisen kehotusjakson. Suurimmassa osassa kirjeistä Paavali vastaa kysymyksiin, torjuu väärinkäsityksiä ja opettaa. Todennäköisesti hän kuitenkin teki vielä vankeutensakin jälkeen joitakin matkoja. Näistä on kuitenkin vain hajanaisia tietoja.

Kun Paavali palasi kuusitoista vuotta lähtönsä jälkeen Jerusalemiin hän meni esittämään matkansa aikana esiin nousseet ongelmat Jerusalemissa toimiville apostoleille. Näin pidettiin ensimmäinen kirkolliskokous. Hänen menetelmiään lähetystyön parissa oli arvosteltu, mutta kyseisessä kokouksessa alkuseurakunnan johtajat hyväksyivät hänen tapansa julistaa evankeliumia ei-juutalaisten keskuudessa. Tämä merkitsi sitä, että kristinusko ei enää ollut riippuvainen juutalaisesta uskonyhteisöstä eli kristinuskoon kääntyvän ei tarvinnut sitoutua juutalaisiin sääntöihin eikä tapoihin esim. ympärileikkaukseen. Tämä oli alkusysäyksenä kristinuskon leviämiselle koko silloin tunnettuun maailmaan.

Jerusalemin temppeli

Jerusalemissa, juutalaisten pyhässä paikassa, jonne Paavalin maine oli jo kiirinyt, ei pidetty siitä, että tämän julistuksessa pakanoille ei pidetty ympärileikkausta tärkeänä asiana, eikä sitä myöskään enää vaadittu. Useat juutalaiskristityt pitivät Paavalia harhaoppisena luopiona, koska hän ei enää näyttänyt kunnioittavan Mooseksen lain kirjainta. Paavali yritti monin keinoin saada juutalaiset uskomaan, että hän ei suinkaan ollut luopunut Mooseksen laista. Mikään ei kuitenkaan lepyttänyt vihaisia juutalaisia, vaan nämä vangitsivat Paavalin aikeenaan surmata tämä. Rooman kansalaisena Paavalilla oli kuitenkin oikeuksia, joten Rooman sotajoukot tulivat väliin ja pelastivat hänet.

Paavalia kuulusteltiin juutalaisen neuvoston edessä roomalaisten valvonnassa. Oikeudenkäynnin aikana Paavalia vastaan suunniteltiin salahanke, jonka tarkoituksena oli Paavalin surmaaminen. Aie tuli kuitenkin ajoissa ilmi ja sotaväen saattamana hänet saatiin vietyä turvaan Kesareaan, maaherran asuinkaupunkiin. Toivoen saavansa Paavalilta lahjuksia, ei maaherra Felix kiirehtinyt hänen asiaansa. Toisaalta hän kuitenkin kosiskeli juutalaisten suosiota pitämällä Paavalia vankeudessa. Maaherran vaihduttua uusi maaherra Porcius Festus aikoi viedä asian Jerusalemiin ratkaistavaksi. Turvallisuuttaan peläten Paavali vetosi Rooman kansalaisoikeuksiinsa viitaten keisariin. Niinpä hänet lähetettiin vartioituna Roomaan. Tuolloin Paavalin vankeus oli kestänyt jo kaksi ja puoli vuotta.

Matkan kestettyä useita vuosia, pääsi Paavali vartioineen perille Roomaan. Siellä hän kuitenkin joutui odottamaan oikeudenkäyntiä ainakin kaksi vuotta löyhässä kotiarestissa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä saarnaamasta ja opettamasta. Paavalin perustamista seurakunnista kävi lukuisia opetuslapsia hänen luonaan ja hän kirjoitti useita kirjeitä niille. Paavali joutui odottamaan asiansa käsittelyä vielä muutaman vuoden, jonka jälkeen hänet teloitettiin. Tarkkaa vuosilukua ei voida tietää, mutta sen arvellaan tapahtuneen vuonna 61-64. Vanhan legendan mukaan hänet surmattiin keisari Neron aloittamissa kristittyjen vainoissa vuonna 64.

Tekstit ja animaation kuvat: Anna-Kristiina, Jenni & Mervi ja Timo Muola
Animointi, kartta, kysymykset, Jerusalem-kuva ja nettisivun teko: Timo Muola

Testaa tietosi Paavalista!

PAAVALIN LÄHETYSTYÖ

TAKAISIN UUSI TESTAMENTTI -SIVULLE

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA-SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE